Oppilas saa käyttöönsä:
kajakin, melan, aukkopeitteen ja kelluntaliivit
vaihtoehtoisesti oppilas voi myös osallistua koulutukseen omalla kalustollaan. On kuitenkin huomattava, että kaikki merikajakit eivät sovellu hyvin jatko- ja taitokurssitasoisten taitojen oppimiseen. Mikäli kajakki on vaikeasti käsiteltävä, saatamme suositella koulutukseen osallistumista Sea Kayaking Finlandin kalustolla.
melontarukkaset kylmällä säällä (melan ja käden yli menevät pussimaiset käsineet)
kuivasäkin, mihin voi pakata henkilökohtaiset tavaransa retken ajaksi. Säkki voidaan kuljettaa mukana kajakin lastitilassa eli 'aukossa'.
Oppilas tuo mukanaan:
Jos käyttää vesillä silmälaseja, niissä pitää olla hihna, tai naru ettei niitä voi pudottaa veteen ja hukata. Aurinkoisella säällä, vesillä kannattaa olla aurinkolasit – vastaavasti nauhalla varmistettuna.
Vaatetuksen tulee olla normaali sadesään mukainen ulkoiluvaatetus, jossa suosittelemme kerrospukeutumista. Eli ihoa vasten kosteuden läpi päästävä (keinokuituinen) kerrasto (tai useampia kerroksia, jos on viileää), ja päällimmäisenä 'kuoritakki' ja –housut tai vettähylkivä tuulipuku. Lämpimällä ilmalla saatamme meloa lyhythihaisessa T-paidassakin, mutta takki pitää vesillä olla aina varmuuden vuoksi mukana.
Jatko- ja taitokursseilla suosittelemme märkä- tai kuivapukua veden lämpötilan mukaisesti.
Hattu, vaikka lippalakki tai huivi joka suojaa päätä auringolta.
Aurinkorasvaa (jos on aurinkoista)
Pehmeäpohjaiset kengät, esim. neopreeniset melonta/sukellustossut, urheilutossut (mielellään tarranauhakiinnitteiset), urheilusandaalit, vesikengät, tai vaikka vain villasukat. Nauhoilla solmittavia jalkineita ei melonnassa pidetä, koska olisi olemassa mahdollisuus, että nauhan lenkki voisi tarttua kajakin jalkatukiin ja haitata kajakista poistumista.
Kaiken vaatetuksen tulee olla sellaista, että se ei mene pilalle kastuessaan.
Jatko- ja taitokursseille kannattaa ottaa mukaan uimalasit ja nenänipsu. Näillä saa tehtyä olonsa mukavammaksi veden alla ja siten on helpompi oppia mm. eskimopyörähdyksen alkeita.
Vara/vaihtovaatteet ja –kengät.
Vesipullo + energiapatukka, tms. pikkupurtavaa. Koko päivän kestäville kursseille esim. voileivät, tms. retkiruokaa mukaan.
Terveys-, ikä-, koko- ja vastuurajoitukset:
Kaikkien osallistujien tulee olla uimataitoisia. Ala-ikärajaa ei ole, mutta käytännössä alle 140 cm pituisella henkilöllä on hankaluuksia käsitellä yksin merikajakkia vesillä. Kalustossamme on yksi kaksikko, jonka etuaukossa voi hyvin meloa tätä pienempikin lapsi – kunhan taka-aukossa on sellainen aikuinen, joka saa yksinkin kaksikon hallittua.
Melonta sopii lähes kaikille, mutta tajuntaan tai tasapainoon vaikuttavat sairaudet tai vesilläoloon liittyvät pelkotilat voivat olla este osallistumiselle. Jokainen meloo omalla vastuullaan tuntien oman terveytensä rajoitukset. Jos osallistujalla on sellaisia sairauksia tai terveydentilaan vaikuttavia tekijöitä jotka on turvallisuussyistä otettava huomioon, pyydämme etukäteen informoimaan niistä kurssin vetäjää.
Melontakalustostamme löytyy kajakkeja ja muuta varustusta erikokoisille osallistujille. Meillä on sekä perusversio- että High Volume-versioita Romany- ja Explorer-kajakeistamme. Kokemuksemme mukaan High Volume-kajakkiin mahtuu n. 100 kg/190 cm normaalivartaloinen henkilö. Romany Excel:iimme mahtuu jonkin verran yli 100 kg meloja. Olet tervetullut kokeilemaan etukäteen käytössämme olevia kajakkeja ja voimme mahdollisesti vuokrata kurssille käyttöösi suuremman.
Melonnan opettelussa ja kajakkien kantamisessa ja käsittelyssä voi tapahtua joskus vahinkoja – lähinnä liukastumisia, venähtymiä, kastumisia, tms. Sea Kayaking Finlandilla on toiminnalleen vastuuvakuutus, mutta ei tapaturmavakuutusta osallistujille. Useilla yritysasiakkaillamme on oman firmansa puolesta otettu tapaturmavakuutus. Myös yksityishenkilöiden kannattaa pitää tapaturmavakuutusta melonnassa, kuten muissakin urheiluharrastuksissaan.
Jatko- ja taitokurssien oppilaista kouluttajien on erityisen tärkeää tietää, onko oppilailla terveysongelmia olkapäiden tai selkärangan alueella. Jotkin melontatekniikat kuten pitkälle viety ylätuki ja eskimopyörähdys saattavat harjoitteluvaiheessa aiheuttaa olkanivelen tai selän kipeytymistä – ennen kuin ne opitaan tekemään ergonomisesti oikein.
Edellytämme, että osallistujat allekirjoittavat ennen retkeä tai koulutusta oheisen vastuuvapautuslomakkeen, millä varmistetaan se, että kaikki ovat tietoisia mahdollisista melontaan liittyvistä riskeistä. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa ylimääräistä byrokratiaa, mutta se osaltaan mahdollistaa kohtuuhintaisten melontapalvelujen tarjoamisen!