Sea Kayaking Finland
home
1.
Ryhmäkoko
Alkeisryhmät toimivat
parhaiten enintään kahdeksan hengen ryhmäkoolla.
Suuremmat alkeiskurssiryhmät viedään vesille mieluiten
peräkkäisinä kahdeksan hengen ryhminä.
Jatko- ja taitokurssitasoisille kursseille, missä oppilailla on
usein jo omat kajakit, voidaan kouluttajia
lisäämällä vetää suurempiakin ryhmiä
kerralla.
2. Melonnan
peruskurssi (BCU 1 Star)
Melonnan peruskurssi sisältää kaksi kolmen tunnin
opetuskertaa, esimerkiksi kahtena arki-iltana, tai aamu- ja
iltapäiväopetuksen viikonloppuna. ensimmäinen on
parempi
vaihtoehto, mikäli oppilaat eivät ole ennen meloneet.
Kuusi tuntia kajakissa saman päivän aikana on tottumattomalle
varsin pitkä aika.
Peruskurssi kattaa kaiken, mitä kohdassa elämysretket on
sisällytetty koulutusretkeen, ja lisäksi
pelastautumistekniikoita:
- alatuki (kaatumisen
estäminen)
- kajakista poistuminen
kaaduttaessa
- t-reskutus (kuinka veden
varaan joutunut melontakumppani pelastetaan takaisin kajakkiinsa)
- itsensä pelastaminen
(kajakin kanssa uiminen rantaan tai kajakkiin kiipeäminen
melakellukkeella)
- perustietoa
melontaturvallisuudesta, kajakin rakenteesta, merimiestaidoista, yms.
Tässä koulutuksessa kastuu, eli paras ajankohta koulutukselle
on kesällä vesien lämmettyä uimakelpoisiksi.
Kurssin sisältö vastaa BCU:n 1-Star kurssia. Se kattaa
vastaavat asiat tai enemmän kuin tyypillinen melontaseurojen
alkeiskurssi. 1-Star-taitoja ei yleensä testata, eikä
rekisteröidä BCU:lla, mutta Sea Kayaking Finland
myöntää läpäistystä kurssista
kurssitodistuksen.
Kurssia voidaan luontevasti jatkaa, niin haluttaessa, noin neljän
tunnin kurssiretkellä. Tällöin kurssin pituus
täyttää joidenkin melontaseurojen edellyttämän
10-tunnin pituuden (SKAL:n peruskurssisuositus).
3. Jatkokurssi
(BCU 2-Star)
Seuraava taso kurssitarjonnassamme on tarkoitettu melojille, jotka ovat
oppineet perusmelontataidot joko peruskurssillamme tai
jonkin melontaseuran alkeiskurssilla. Olisi hyvä olla
myös jonkin verran melontakokemusta alkeiskurssin
suorittamisen ja jatkokurssin välillä – tyypillisesti
vähintään 100 km melontaa tai yksi melontakausi.
Tällä kurssilla opetellaan melontataitoja
paremmin toimiviksi, ergonomisiksi ja tehokkaiksi, jotta kajakkia
osataan liikutella joka suuntaan. Kurssin perustana on kajakin
'kanttaamisen'
oppiminen, minkä jälkeen kaikki kajakin
hallintatekniikat toimivat paremmin.
Kurssin aikana opetetaan myös eskimopyörähdyksen alkeet.
Kurssi opetetaan British Canoe Union:in 2 Star-kurssisisällön
mukaisesti ja lopuksi järjestetään kurssikoe, joka
arvostellaan hyväksytty/hylätty periaatteella. Koetta
voi yrittää useita kertoja, myös myöhemmin.
Hyväksytyt suoritukset voidaan rekisteröidä BCU:iin,
jolloin taidoistaan saa maailmanlaajuisesti tunnetun todistuksen
sekä 2 Star kangasmerkin.
Linkki bcu:n
nettisivujen 2-star koulutuksen sisältöön
4. Merimelonnan Taitokurssi
(BCU 3 Star Sea)
Taitokurssi sisältää kaikki melonnan perustekniikat
opetettuna 'lopulliselle' tasolleen, ja sovellettuna helpohkoihin
meriolosuhteisiin. 3 Star Sea on omistajalleen
kansainvälisesti tunnustettu taitojen tae, ja useat
kajakkivuokraamot ympäri maailmaa pitävät sitä
riittävänä mm. antaakseen kajakin vuokralle ilman opasta
(Brittein saarilla tosin vaaditaan vuorovesi-ilmiöiden vuoksi
yleensä 4 Star Sea Leader vuokraajalta).
Tällä kurssilla opetellaan melontatekniikat 'opastasolle',
eli kaikki kääntämiset ja sivullevedot tehdään
kantaten kajakki maksimaalisesti. Lisäksi mm. ylätuki
harjoitellaan niin hyväksi, että kajakki nousee takaisin
pystyyn, vaikka melojan ylävartalo olisi jo vedessä.
Eskimopyörähdystä hiotaan varmemmaksi.
Nykyinen eli ns. "uusi" 3 Star Sea kattaa myös melontaoppaan
taitojen perusteet: reskutukset, hinaukset, yms. Nämä
pitää kokeessa hallita kohtalaisessa merenkäynnissä
(8m/s tuuli, n. 0,5m aallokko). Koe soidaan järjestää
vain "säävarauksella", eli jos olosuhteet eivät ole
tarpeeksi vaativat kokeen pitämiseen, se siirretään.
Koska tällä kurssilla opeteltavat tekniikat ovat vaativia,
emme voi taata, että kaikki oppilaat oppivat ne kokeessa
vaaditulle tasolle. Useimmissa
tapauksissa on järkevää käydä kurssi ja sitten
harjoitella jonkin aikaa ennen kokeen suorittamista. Koe on BCU:n
tapaan läpi/ei. Kokeen vastaanottajan on
nähtävä kokeen aikana kustakin tekniikasta
vähintään yksi hyväksyttävä suoritus.

3 Star kurssi HSKG '08 kuva Jukka Honkala

Linkki bcu:n nettisivujen 3-star koulutuksen
sisältöön
Ottakaa yhteyttä Jukkaan jos haluatte kurssille.
5. Meriopaskurssit
(BCU 4- and 5 Star Sea Leader)
Koska
Itämerellä ei ole vuorovesiä, näitä kursseja
ei voida pitää Suomen rannikolla. Voimme kuitenkin
kouluttaa Suomessakin monia vaadituista tekniikoista. Lopullinen
virallinen kurssi ja koe tehdään kuitenkin Brittein Saarilla,
esim. Adventurous Experiences:n melontakeskuksessa Man-Saarella.
home